Tuotannonsuunnittelija
Molok Oy on jätehuollon edelläkävijä, joka suunnittelee ja rakentaa vastuullisia Molok®-jätehuoltoratkaisuja. Yhtiö on laajentunut yli 30 toimintavuotensa aikana kansainväliseksi yritykseksi, jonka tuotteita myydään yli 40 maahan. Pääkonttori sijaitsee toistaiseksi Nokialla, mutta muutto uusiin tiloihin Ylöjärvelle tapahtuu loppuvuoden 2024 aikana.
Haemme joukkoomme osaavaa, motivoitunutta
TUOTANNONSUUNNITTELIJAA
Haluatko tehtävän, joka sisältää yhteistyötä yhtiön eri toimintojen välillä? Tässä tehtävässä pääset vaikuttamaan suoraan tuotantoprosessien kehittämiseen ja koordinoimaan yhteistyötä eri osastojen välillä.
Tehtävässäsi vastaat toimintamme tuotannonsuunnittelusta sekä siihen liittyvien suunnitteluprosessien ja järjestelmien kehittämisestä. Osallistut tärkeänä osana Ylöjärvelle avattavan uuden tehtaamme kehittämiseen ja koko yrityksen alihankintaverkoston globaaliin koordinointiin. Teet tiivistä yhteistyötä hankinnan, tuotannon, asiakaspalvelun sekä myynnin kanssa.
Odotamme, että sinulla on kokemusta ja vahvaa näyttöä tuotannonsuunnittelusta ja prosessien kehittämisestä. Tutkintotaustasi on mielellään insinööri tai vastaava soveltuva koulutus. Sinulla on luontaisesti hyvät yhteistyö- ja viestintätaidot sekä kykyä itsenäiseen, tarkkaan työskentelyyn ja ongelmanratkaisuun. Sinulla on taitoa osallistaa ihmisiä toimimaan tehokkaasti ja luovasti yhdessä.
Tarjoamme sinulle
- mahdollisuuden olla osa energistä ja motivoitunutta työyhteisöä
- monipuolisen työnkuvan, jossa pääset suoraan vaikuttamaan yrityksen toimintaan ja kehittämään omaa osaamistasi yhtiössä, jonka arvoja ovat tyytyväinen asiakas, hyvä työpaikka, reiluus ja kasvu.
- kilpailukykyisen palkkauksen ja hyvät työsuhde-edut
- mahdollisuuden työskennellä modernilla ja innovatiivisella alla, joka edistää kestävää kehitystä ja ympäristön hyvinvointia
Tehtävä on määräaikainen (kesto 2025 loppuun) ja aloitus voi tapahtua välittömästi. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 3.6.2024 mennessä. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävästä antavat Armstrong Nextin rekrytointikonsultit
Heikki Tiihonen p. 0400 251519 ja Jukka-Pekka Annala p. 050 444 4455
- Toimiala
- Asiantuntijat
- Sijainnit
- Nokia, Pirkanmaa
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Tuotannonsuunnittelija
Hakemuslomakkeen lataaminen